Mikä maksaa?

Monelle tuntuu olevan arvoitus, mikä talojen ja tilojen suunnittelussa oikein maksaa. Kuvitellaan kenties, että se käy käden käänteessä ja keneltä vain, jolla on ”silmää” ja kymppi yläkoulun kuviksesta. Johtuuko väärinymmärrys lopputuotoksen selkeydestä? Siinä missä ekonomin laskelma tai lääkärin anamneesi on maallikolle vaikeaselkoinen mysteeri, avautuu arkkitehdin tai sisustussuunnittelijan toteutettu työ helposti koettavana ja ymmärrettävänä, tuttuna ja jopa arkisena asiana.

Näkyvään lopputulokseen pääsemiseksi täytyy kuitenkin tehdä paljon työtä, josta osa – ehkäpä se tärkein – on oikeastaan näkymätöntä. Arkkitehtuurissa ei ole patenttiratkaisuja, sillä jokainen kohde ja tehtävä on aidosti ainutkertainen. Talot ja tilat eivät sijaitse tyhjiössä, vaan aina jossakin olemassa olevassa ympäristössä, jolla on erityiset reunaehtonsa, jopa sääntönsä ja määräyksensä. Pitää tunnistaa paikan tai rakennuksen haasteet ja mahdollisuudet, nostaa esiin uusia näkökulmia, nähdä sielunsa silmin vielä toteutumattomia todellisuuksia ja tehdä ne sitten havaittaviksi muillekin.

Materiaalivalintojen ja yksityiskohtien hiomisen sijaan on arkkitehdin työ enimmäkseen ongelmanratkaisua ja laajojen kokonaisuuksien hallintaa. Oman monitahoisen suunnitteluosuutensa ohella arkkitehti kommunikoi joka suuntaan ja sovittaa yhteen erilaiset, keskenään ristiriitaisetkin intressit, ottaen huomioon senkin, mikä muilta jää huomaamatta. Kehittyneistä mallinnusvälineistä ja muista nerokkaista ohjelmistoista huolimatta suunnitelmat eivät synny Enteriä painamalla. Suunnittelu onkin niitä töitä, joita on vaikeaa ja vielä pitkän aikaa aivan mahdotonta ulkoistaa tekoälyn tehtäväksi.

Suunnittelu ei ole lastenleikkiä

Synonyymien ystävänä ihmettelin joskus, miksi kokeneempi kollegani kielsi minua kirjoittamasta, että arkkitehti ”piirsi rakennuksen”. Hän piti ilmausta vähättelevänä, ja halusi mieluummin toistella sanaa ”suunnitteli”. Aikaa myöten kasvoin suunnittelijana, löysin ammattiylpeyteni ja ymmärsin mitä työkaverini tarkoitti. Piirtäminen on sitä mitä lapsi tekee liiduilla tai kokoustaja kuulakärkikynällä ruutuvihon reunaan. Suunnittelu sen sijaan on armotonta ajatustyötä, jossa piirtäminen on ensisijaisesti työkalu. Sen avulla arkkitehti luonnostelee, testaa, työstää ja havainnollistaa ideansa ja visionsa ensin itselleen, ja omat kriteerinsä täytettyään myös toisille.

”Arkkitehtisuunnittelu on aivojen, sydämen ja käden saumatonta yhteistyötä”, luonnehtii JLL:n suunnittelujohtaja, arkkitehti Helena Hökkä. ”Rakennuksen suunnittelu on paitsi luova, myös analyyttinen prosessi. Lopputuloksena on synteesi, jonka syntyä ohjaavat yhtäältä suunnittelijan intuitio sekä tilallinen ja esteettinen ymmärrys, toisaalta hyvinkin pragmaattiset reunaehdot, kuten rakentamiskustannukset, rakennuspaikan rajoitteet sekä rakentamisen lait ja ohjeet.”

Kokemus ruokkii paitsi osaamista, myös luovuutta. Harvemmin näet kannattaa lähteä nollasta ja keksiä pyörää uudelleen, vaan oppia toisten tekemistä virheistä ja soveltaa hyviä oivalluksia niitä edelleen kehittäen. ”Oppilas lainaa, mestari varastaa”, muistetaan eräänkin tunnetun tähtiarkkitehdin tunnustaneen. Yltääkseen parhaaseen saavutettavissa olevaan ratkaisuun suunnittelijalla tulee olla sekä riittävää tietoa menneisyydestä että vahvaa näkemystä nykyhetkestä ja tulevaisuudesta.

Painava vastuu kapeilla hartioilla

Pelkkä idearikkaus ei riitä, vaan villeimmätkin visiot on osattava jalostaa toteutuskelpoiseen muotoon. Esteettisyyden ja toiminnallisuuden lisäksi suunnittelijan tulee huolehtia rakennusten kestävyydestä, turvallisuudesta ja terveellisyydestä. Rakentaminen vaikuttaa konkreettisesti – ja enemmän tai vähemmän pysyvästi – ympäröivään todellisuuteen, ja sen ajallinen perspektiivi ulottuu parhaimmillaan tuhansien vuosien päähän. Arkkitehti onkin suunnitelmistaan vastuussa paitsi tilaajalle, myös viranomaisille, käyttäjille ja ohikulkijoille, kaikille meille, nykyisille ja tuleville sukupolville.

Siksi lain tarkoittama pääsuunnittelijakaan ei voi olla yritys tai muu kasvoton toimija, vaan hänen on oltava ”luonnollinen henkilö”. Juridisella vastuulla on tietenkin rajansa – samoin vaikutusmahdollisuuksilla – mutta ammattietiikka velvoittaa kunnioittamaan ja puolustamaan myös esimerkiksi hyvän maun, yleisen hyödyn ja kulttuuriperinnön kaltaisia vaikeammin mitattavia ja osin aineettomiakin arvoja. Jotkin ratkaisut ovat käytännössä mahdollisia mutta periaatteessa mahdottomia.

JLL, Eeva Lahti, 30.11.2021